Säännöt

1 §
Yhdistyksen nimi on Helsingin Seudun Samojediklubi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on yhteistyössä Suomen Samojedinkoirayhdistys ry:n kanssa edistää puhdasrotuisten samojedinkoirien kasvatusta sekä toimia samojedinkoirien omistajien ja harrastajien yhdyssiteenä Helsingissä ja sen ympäristössä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa valistus- ja tiedotustoimintaa harrastamansa rodun tunnetuksi tekemiseksi, pitää kiinteää yhteyttä jäseniinsä yhteisten tilaisuuksien avulla, antaa opastusta ja neuvoja samojedinkoirarotuun liittyvissä asioissa sekä pitää yhteyttä Suomen Samojedinkoirayhdistykseen, Suomen Kennelliittoon ja Helsingin Seudun Kennelpiiriin. Yhdistys voi liittyä jäseneksi muihin kenneltyötä tekeviin yhdistyksiin ja järjestöihin.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi toimeenpanna rahankeräyksiä ja arpajaisia hankittuaan asianmukaisen luvan. Yhdistys voi omistaa kiinteistön ja muodostaa rahaston sekä ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia.

3 §
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen henkilö, joka haluaa edistää yhdistyksen toimintaa ja jonka hallitus jäseneksi hyväksyy.

Yhdistyksen jäsenet ovat vuosijäseniä, ainaisjäseniä tai perhejäseniä.

Ainaisjäsen suorittaa kertakaikkisen ja vuosi- ja perhejäsen vuosittain jäsenmaksuna sen summan, minkä vuosikokous on kulloinkin seuraavalle vuodelle määrännyt.

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa. Eronneella jäsenellä ei ole oikeutta yhdistyksen omaisuuteen. Jäsen, joka ei ole kalenterivuoden loppuun mennessä suorittanut yhdistyksen vahvistamaa jäsenmaksua, katsotaan eronneeksi.

4 §
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja viisi (5) muuta jäsentä sekä kolme (3) varajäsentä.

Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Kaikkien hallituksen jäsenten ja sihteerin on oltava Suomen Samojedinkoirayhdistys ry:n ja Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry:n jäseniä.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi (2) hallituksen jäsentä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

5 §
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

6 §
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme (3) viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta.

7 §
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta kirjallisena kullekin jäsenelle.

Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat.

8 §
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-huhtikuun aikana.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.

Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni.

Yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

9 §
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
kokouksen avaus
valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi äänten laskijaa
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
hyväksytään kokouksen työjärjestys
esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus
valitaan hallitukselle puheenjohtaja ja muut jäsenet
valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

10 §
Päätös yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat kenneltoiminnan tai eläinsuojelutoiminnan hyväksi purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.