Koulutusta

Helsingin Seudun Samojediklubi ry järjestää viikottaisesti näyttelykoulutusta ja muita koulutuksia kurssimuotoisesti. Voimme järjestää koulutuksia muissakin lajeissa, jos vain kiinnostuneita löytyy tarpeeksi ja saamme kouluttajan. Uusia ideoita otetaan mielellään vastaan!

 


NÄYTTELYKOULUTUS

Näyttelytreeneissä harjoitellaan kulkemista hihnassa ja seisomista, mutta myös muita näyttelyissä tehtäviä asioita. Samalla saadaan myös harjoitusta kontaktin luomiseen. Tärkein ja paras treenin tarkoitus on liikkuminen muiden koirien kanssa, seikka jota harvoin kotona pystyy harjoittelemaan. Ja mikä parasta, harjoituskavereina on samoja valkoisia pystykorvia kuin näyttelykehässäkin on. Treenejä varten ei tarvitse välttämättä opetella mitään etukäteen, vinkkejä ja neuvoja saat niin ohjaajalta kuin muilta treenaajilta. Tapoja ja koiria on monia, joista on hyvä soveltaa omalle koiralle sopivat niksit.

Treeneihin kannattaa ottaa mukaan näyttelyhihna, sama hihna millä veisit koiran varsinaiseen näyttelykehäänkin. Hihna on tavallista talutushihnaa ohuempi ja useimmat suosivat kuristavaa ketjupantaa. Kun harjoittelet näyttelyliikkumista saman hihnan kanssa, osaa koirasi yhdistää samat kuviot sitten varsinaisessa näyttelyssäkin. Nameina kannattaa pitää mukana jotain erityistä herkkua, jota et muutoin käytä, näin saat paremmin koiran huomion itseesi.

Klubi järjestää näyttelykoulutusta viikoittain ympäri vuoden kelien mukaan. Joulun ja juhannuksen tienoilla on pidetty taukoa jo lomienkin vuoksi. Koulutus on ilmaista, joskin otamme mielellämme osallistujat myös Klubin jäseniksi. Alaikärajaa ei ole, kunhan rokotukset ovat kunnossa. Treenipaikkana on tällä hetkellä Heurekan parkkipaikka Tikkurilassa, Vantaalla ja treenipäivä tiistai klo 19 alkaen. Jos et pääsekään paikalle, ilmoitathan siitä vetäjälle.

Match show – hyvä treenipaikka näyttelytilanteille
Match show:ssa pääset treenaamaan koulutuksessa opeteltuja taitoja käytännössä ennen varsinaisiin näyttelyihin menoa. Match show:n kulku ja säännöt löytyy esim. Perhoskoirien sivuilta. Lisätietoja jokaisesta mätsärista löytyy netistä mm. Lemmikkipalstojen ja koirat.com:n tapahtumakalentereista sekä Mätsärit-sivulta. Ei kun harjoittelemaan!


TOTTELEVAISUUSKOULUTUS

Tottelevaisuuskoulutuksemme on toteutettu nykyisin myös kurssimuotoisesti n. 10 koirakolle kerrallaan. Syksyllä 2008 ja keväällä 2009 pidettiin tottiskurssit, joiden kouluttajina toimivat Pekka Korri ja Riitta Jantunen-Korri (kennel Tending). Koulutuksissa kukin pari sai henkilökohtaista ohjausta n. vartin ajan muiden kurssilaisten seuratessa vieressä. Ryhmät oli jaettu kahteen osaamisensa mukaan perustottikseen ja kilpaileviin & kilpailuihin tähtääviin. Pyrimme järjestämään koulutusta jatkossakin kurssimutoisesti, jos kiinnostuneita löytyy jäsenistöstämme.


MEJÄ-KURSSI

SOHVACHAMPIOONEILLE NENÄTÖITÄ: MEJÄ- eli verijälkikurssi

Helsingin Seudun Samojediklubi pyrkii järjestämään taas MEJÄ- eli verijälkikurssin, jos innokkaita kurssilaisia löytyy tarpeeksi.

Verijäljestys on koiralle luontaista ja palkitsevaa toimintaa, jossa koira pääsee toteuttamaan metsästäjän viettiään ja käyttämään nenäänsä. Maastoon vedettävä verijälki jäljittelee haavoittuneena pakenevan hirvieläimen jälkeä – tositoimissa jäljestyskoirat auttavatkin ihmistä löytämään haavoittuneina paenneita eläimiä jotta niiden kärsimykset voidaan lopettaa mahdollisimman pian.

Kurssilla opitaan jäljen tekoa ja sen ajamista. Jokaiselle koiralle tehdään oma jälki, jonka koira ajaa ohjaajansa kanssa kurssin vetäjän opastamana. Koiran käyttäytymisen seuraaminen ja tulkinta jäljestystilanteessa on jännittävää puuhaa ja verijälkiharrastusta on helppo kurssin jälkeen jatkaa ominpäin. Ja mikäli oikein innostuu, niin voi samojedinsa kanssa treenata vaikka MEJÄ-kokeisiin.

Kurssille voi osallistua 9 kk täyttäneen koiran kanssa. Vaikka verijäljestyksessä ei periaatteessa ole ikärajaa, olisi pennun kanssa hyvä tehdä verenhajuun totuttaminen rauhallisemmissa olosuhteissa.